Username:
Password:
=

Esittely


Olemme majoittuneet Suomen kuuluisimpaan kuntaan, majapaikkaa pid�mme Laihian Vedenojalla. Laihia on nuukuudestaan kuulu kunta Pohjanmaalla.

Perheeseemme kuuluu kolmen aikuisen pojan lis�ksi kuusi vehn�terrieri� ja yksi Portugalin vesikoira, jonka omistaa nuorin poikamme. Olemme saaneet varmaankin ��idinmaidon� mukana rakkauden koiriin. Kennelnimikin on suvussamme kulkeutunut jo vuodesta 1952. Palveluskoirat veiv�t vanhempani syd�men. Silloinen kasvatustoiminta keskittyi l�hinn� saksanpaimenkoiriin ja rotweilereihin. Kasvatustoiminta jatkui aina 60-luvun loppuun asti. Kasvatustoiminnan p��tytty�, he hankkivat perheenj�seneksi howawartin.

Ihastuimme vehnään ensisilmäyksellä, joten vuoden 2002 lopussa päätimme herätellä "ruususenunta" nukkuvaa kenneliä hereille. Kennelnimen anoimme nimiimme saman vuoden lopussa. Suoritimme vaimoni kanssa I ja II -kasvattajakurssin. Alkuvuodesta 2003 Kennel von Jungfruborg heräsi syvästä unestaan, samalla pienimuotoinen kasvatustoiminta sai alkunsa.

Vehnämme, Musca-Ros´n Tracy:n (Tosca) kanssa innostuimme näyttelytoiminnasta, �näyttelykärpäsenä pureman saatuamme, se oli menoa. Näyttelyrintamalla tuli saavutuksena pitkä rivi titteleitä. Hankimme toisen vehnän Toscan ystäväksi 2.9.-06. Pitkän etsiskelyn päätteeksi päädyimme tuontikoiraan. Ruotsista löysimme sopivan uroksen, Kennel Dog Rose Gold:n Garibaldo:sta (Tyson) näin ollen tuli uusi perheenjäsenemme. Tyson on aivan ihastuttavan luonteen omaava urosvehnä ja on jättänyt useita muotovalio- kansainvälisiä ja Maailmanvoittaja -jälkeläisiä. Meidän kultapoika.
Tyson oli vuoden 2011, ykkös urosvehnä. Kerry & Vehnäterrierien erikoisnöyttelyssä samana vuonna Tyson oli BEST IN SHOW. Tyson on myös vuoden vuoden 2016 K&V erikoisnöyttelyn BESTI IN SHOW VETERAANI.

Vuonna 2008 perheeseen liittyi Ruotsin tuonti narttu Lakkas -kennelistä, Lakkas Fiesta. Fiesta on upea tyttö ja omaa ihastuttavan luonteen. Fiesta on myös saavuttanut Kansainvälisen muotovalioarvon.
Kotonamme asustaa tällä hetkellä yllämainittujen lisäksi kolme omaa kasvattia; Von Jungfruborgit Caramel (Candy), Ceasar ja Banditos. Pitäähän mukana olla myös yksi "musta lammas", nimittäin Portugalin vesikoira, Aquatass Silent Jade. Jade on myös Ruotsintuonti, jolla riittää "säpinää" koko päiväksi. Jade on luonteeltan kiltti ja tottelevainen.
Tavoitteenamme on kasvattaa rotumääritelmän mukaisia, terveitä ja hyväluonteisia vehnäterriereitä.

Suomen Kenneliiton, Kerry- ja Vehnäterrierikerhon sekä SuKoKaRY; Suomen Koirankasvattajat ry:n jäsen.

Kerry- ja Vehnäterrierikerhon vuoden 2014 - 2015 hallituksen jäsen.

Suomen Koirankasvattajien Akatemia -kurssi suoritettu 2014 Koirankasvattaja Akatemian ensimm�isen� vehn�terrieri kasvattajana Suomessa.
Minun rotu-tuntemukseni ja vehn�terrierin
anatomiasta testasi kunnioitettu tuomari Juha Kares.

Vuoden 2012, 2013, 2014 ja 2015 Vehn�terrierikasvattaja 2. sija!

Kennel Von Jungfruborg  #NO 2 WHEATEN BREEDER IN FINLAND 2012, 2013 (No 1), 2014 and 2015 !


-Kurth-




Erikoisn�yttely Hyvink��ll� 2013
ROP ja BIS1 kasvattaja.

Erikoisn�yttely Porvoo 2016
ROP VETERAANI JA BIS1 VETERAANI
Dog Rose Gold Garibaldo "Tyson"






Suomen Koirankasvattajat ry
Akatemian Diplomi 2014

I gratuated from SuKoKa
(Finnish Dog Breeders Organization).
Breeders Academy as a first
Irish Soft Coated Wheaten Terrier breeder in Finland.
My knowledgement of breed and
anatomy was tested By honoured
judge Juha Kares.



Suomen Koirankasvattaja Akatemian logo

Yhteystiedot
kurth(at)netikka.fi

Kurth:
+358(0)40 5469 961
Irmeli:
+358(0)400 504 472
Webmaster tiedotus